keskiviikko 23. huhtikuuta 2014
Ristipistoja
keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Kukkiakin
Pikkumies sai nimen Viljo Valtteri. Isänsä haki kukkia ristiäisiin ja pyysi pientä kimppua, ajatteli sen kokosta mitä siinä oli valmiina noin 10€ kimppuja. No eipä se kukkakaupan täti viitsinyt kovin pientä tehdä ja hintaakin kertyi se 30€. Piti sitten vielä asetella koko komeus uudelleen, kun olisi varmaan pitänyt olla joku vinomaljakko, että olisi näyttänyt edes jokseenkin järkevältä. Näin ensikertalaisen taidoilla asetelluksi olen ihan tyytyväinen, taitaa olla vähän minullekin periytynyt jotain tuosta kukkienasettelutaidosta.
Neiti on innostunut rakentelemaan duploilla ja osaa kyllä hienosti rakennella niistä jos jonkin moisia otuksia. Tänään rakenneltiin ukot yhdessä ja heti ne pääsi leikkiin.
tiistai 25. maaliskuuta 2014
Leipomuksia
Kinuski -puolukkahyytelökakku, pohja gluteenittomista digestive -kekseistä. ohje
Gluteenittomat juusto keksit, ohje. Jauhot korvattu 1dl hieno gluteeniton jauhoseos ja 2 1/2dl karkea gluteeniton jauhoseos, öljynä oliiviöljy ja juusto oli jotainniin ruotsalaista muista häntä mitä ;-/ Ihan parhaita vähän lämpöisinä.
torstai 13. maaliskuuta 2014
tiistai 11. maaliskuuta 2014
Virkistävä tunnelma
Tunnelmaa, iltapalaa kynttilöiden loisteessa.
-valo ei toimi-
Virkistävää, kun saa lapset nukkumaan jo kahdeksan jälkeen.
-väsymys kiukut-
Tunnelmaa, kaksi pientä kainaloista yöllä.
-suonenvetoa jalkapohjissa-
Virkistävää, herätä jo puoli kahdeksalta pirteänä.
-vatsavaivoja pienellä-
Tunnelmaa, neiti hyväntuulinen "Huopetta vauva!".
-rakkaat-
Virkistävää, käydä lenkillä tuulen tuiverruksessa ennen kymmentä.
-raikasta-
-valo ei toimi-
Virkistävää, kun saa lapset nukkumaan jo kahdeksan jälkeen.
-väsymys kiukut-
Tunnelmaa, kaksi pientä kainaloista yöllä.
-suonenvetoa jalkapohjissa-
Virkistävää, herätä jo puoli kahdeksalta pirteänä.
-vatsavaivoja pienellä-
Tunnelmaa, neiti hyväntuulinen "Huopetta vauva!".
-rakkaat-
Virkistävää, käydä lenkillä tuulen tuiverruksessa ennen kymmentä.
-raikasta-
perjantai 28. helmikuuta 2014
Tekeleitä osa 1
Kaiken moista sitä on tullut aikojen saatossa värkättyä. Eipä tänne kaikkia vanhoja tekeleitä saa, kun monet on jo kulutettu puhki ja kaikkea edes muista, mitä on tullut tehtyä. Mutta jospa tänne ainakin osan saisi laitettua.
Tässä tulee siis käsityösatoa matkan varrelta.
| Tämä on sama tuossa ylemmässä kuvassa. |
| Tää oli nopea ja helppo tehdä. |
| Yläasteen vauvaneuletyö |
| Pienet |
| Omat parhaat jo edesmenneet :( |
| Pienen tytön sukat |
| Omat |
| Isännän |
| Nää on muistaakseni valmistunut jo ala-asteella. |
| Ystävän hyvänmielensukat |
| Oma idea, varmasti uniikki. Tää miehelle joskus lahjaksi. |
Omat verhot ja kanavatyötaulu
| Neidin ensimmäisen joulun lahja. |
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Jotain saanu aikaan?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)