perjantai 13. kesäkuuta 2014

Jotain valmista

Villapaidan osat tulivat valmiiksi, joten pääsin vihdoin ompelemaan, kun sain jo aiemmin mummolta ihania kankaita. Nyt on sitten jo jotain valmistunut neidille.

Nyt on neidillä mummon kanssa "samismekko".
Tämä hellemekko valmistui vanhan huivin palasta.

Ja vielä neidille shortsilegginsejä.
Nyt ei muuta kuin odottamaan kesäkelejä, ja olisi toivomuslistalla neidin kuivaksi oppiminen, joten housupuolta tullaan varmaankin tarvitsemaan.

lauantai 24. toukokuuta 2014

Rakennuspuuhia

Rakensinpa Millan koppiin taka seinän. Styrox ei ollut kauhea siisti ja neiti keksi, että siitä saa hyvää lääkettä leikkeihin. Vähän kenties eroa vanhalla ja uudella seinällä.


keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Ristipistoja


Tämän tein tässä muutama päivä takaperin valmiiksi. Jää odottelemaan jatkoa sitten lähempänä joulua.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Kukkiakin

Pikkumies sai nimen Viljo Valtteri. Isänsä haki kukkia ristiäisiin ja pyysi pientä kimppua, ajatteli sen kokosta mitä siinä oli valmiina noin 10€ kimppuja. No eipä se kukkakaupan täti viitsinyt kovin pientä tehdä ja hintaakin kertyi se 30€. Piti sitten vielä asetella koko komeus uudelleen, kun olisi varmaan pitänyt olla joku vinomaljakko, että olisi näyttänyt edes jokseenkin järkevältä. Näin ensikertalaisen taidoilla asetelluksi olen ihan tyytyväinen, taitaa olla vähän minullekin periytynyt jotain tuosta kukkienasettelutaidosta.

Ristiäiskukat         
Neiti on innostunut rakentelemaan duploilla ja osaa kyllä hienosti rakennella niistä jos jonkin moisia otuksia. Tänään rakenneltiin ukot yhdessä ja heti ne pääsi leikkiin.


tiistai 25. maaliskuuta 2014

Leipomuksia


Kinuski -puolukkahyytelökakku, pohja gluteenittomista digestive -kekseistä. ohje


Gluteenittomat juusto keksit, ohje. Jauhot korvattu 1dl hieno gluteeniton jauhoseos ja 2 1/2dl karkea gluteeniton jauhoseos, öljynä oliiviöljy ja juusto oli jotainniin ruotsalaista muista häntä mitä ;-/ Ihan parhaita vähän lämpöisinä.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Virkistävä tunnelma

Tunnelmaa, iltapalaa kynttilöiden loisteessa.
                       -valo ei toimi-
Virkistävää, kun saa lapset nukkumaan jo kahdeksan jälkeen.
                       -väsymys kiukut-
Tunnelmaa, kaksi pientä kainaloista yöllä.
                       -suonenvetoa jalkapohjissa-
Virkistävää, herätä jo puoli kahdeksalta pirteänä.
                       -vatsavaivoja pienellä-

Tunnelmaa, neiti hyväntuulinen "Huopetta vauva!".
                       -rakkaat-
Virkistävää, käydä lenkillä tuulen tuiverruksessa ennen kymmentä.
                       -raikasta-