torstai 26. maaliskuuta 2015

Aika kuluu siivillä

Niin se aika vierii eteenpäin, edellinen postaus tammikuussa... Senkin LAISKA minä, kun mitään saa aikaiseksi. Tänään kuskasin lasten kanssa melkein kaikki lelut ja kirjat häkkivarastoon, jäi vain unikaverit, pikkuautot, vedettävät ankat ja puupalikat. Jospa ei nyt sitten tarvis kokoajan raivata noita tavaroita niin ehtis jotain muutakin. Yksi projekti on ollut jo jonkun aikaa valmis, mutta siitä ei ole vielä kuvia, joten seuraavalla kerralla, kun ehdin & jaksan :)


Tämä oli jonain sen toistatoista päivänä, oli herkkua ja lapsetkin tykkäsivät. Parsakaalia & kanaa turkkilaisella jogurtilla.

lauantai 31. tammikuuta 2015

Haalari

Sain tässä eilispäivänä kummitytön <3 Hänelle ristiäislahjaksi syntyi ihana haalari.
Tässä lankana drops alpaca kaksinkertaisena kaksi väriä, ohje löytyi garnstudion sivuilta. Tykkään tästä paljon, saa nähdä tuleeko jossain kohtaa tarve tehdä oma.



lauantai 24. tammikuuta 2015

Vanha villatakin vyö


Hannamari sai nyt myös pipon. Eipä enää päätä palella. Vanhan villatakin vyön olin jo aiemmin säästänyt tätä ajatellen, nyt pääsin toteuttamaan.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Nukelle

Hannamarin uudet vaatteet. Tällaset tuli tossa ommeltua, kun piti testata uutta konetta. Ihan hyvältä vaikuttaa.

torstai 8. tammikuuta 2015

Haalari

Tein tällasen pukinkonttiin, mutta siihen tulikin liian kapeat hihat :-/ Odottelee lahkeiden lyhennystä niin on sitten itelle passeli. Tykkään kyllä tästä itekin! On kiva päällä. Miehelleni lupasin sitten tehdä uuden ja suunnitelma onkin jo valmiina, kunhan saan ompelukoneelle pöydän niin pääsen toteuttamaan. Tällä hetkellä neulomus hommat käynnissä, tulossa jotain tosi ihanaa ja söpöä :) siitä sitten lisää ensi kuussa.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014