maanantai 30. marraskuuta 2015

Isänpäiväksi


Pitihän sitä tuolle rakkaalle miehellekin jotain välillä tehdä. Isänpäiväksi kuvanmukaiset villasukat. Testasin näihin tehdä koko pohjan vahvistettuna, mikä onnistuikin melko hyvin näin ensikerraksi. Lankana novitan 7-veljestä raita, puikoilla 3,5. Taisi niistä tulla ihan hyvät ja mukavat, kun päässeet jo ahkeraan käyttöön.

omalle & kummitytölle


Omalle tytölle uudet prinsessavillasukat, kun edelliset jäivät pieniksi. Samalla ohjeella kuin aiemmat, puikoilla 2,5 ja lankana novita pikkusisko.



Kummitytölle synttärilahjaksi samasta ohjeesta pienennetyt, kun ei sopivaa kokoa ja mallia löytynyt tarpeeksi pienenä. Sama lanka isommat (3) puikot. Lisäksi mekko samalla langalla.




sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Pörrösukat

Meidän pieni viluvarvas, jonka toinen unisukka katosi viime keväänä, löysi sen yhden vain, laittoi toiseen jalkaan ja vähän surullisesti sanoi: "Jos tästä toisesta jalasta tulee kylmä, niin täytyy sitten vaihtaa sukka siihen."
Täytyihän pienelle sitten heti neulasta pörrösukat, langat sai neiti valita itse lankakorista ja niistä äiti neuloi. Nää on ollut käytössä jo kolme viikkoa. Unohtui kuvata ja postata, kun päätyivät käyttöön heti puikoilta pudottuaan.

Kyl on lämpimät (ja liukkaat)

maanantai 5. lokakuuta 2015

Kasvattajana

Jotenkin vaan näistä kasvoi niin mun näköisiä :) Mistähän johtuu, että melkein kaikki on tällaisia?

tiistai 15. syyskuuta 2015

Vauvoille




Pikkumiehelle haalari koossa 68cm, kaava ob 6/14 Fawn leikkihaalari. Lisäsin haalariin vuorin ihanan pehmeästä trikoosta, koska gollege oli sisäpinnaltaan melko karheaa. Kala-aplikaatioon otin mallin www.ottobredesign.com -sivustolta. Tämä pääsee kaappiin odottelemaan sopivaa kayttäjää.



Nämä pienen tytön leggingsit hurautin tuossa jonain päivänä jämätrikoosta. Jäänevät odottelemaan sopivaa mekkoinspiraatiota. Koko 62cm, kaava ob 1/15 Caterpillar leggingsit.

torstai 10. syyskuuta 2015

Missä on bileet?




















Tähän pikkumies sitten ihastui. Ei, näitä ei muuten varmasti riisuta, osaan jo itse tahtoa. Mitä ilmeisimmin siis pienelle mieluinen.

Tästä tuli oikein kiva, ja ei ollut vaikea ommella vaikka yksityiskohtia riittääkin. Taskua tosin piti hetki mietiskellä, kun siinä on tuollainen valeläppä.

Violetti kangas isin vanhasta kauluspaidasta, vihreä siskon kaverin mummon varastontyhjennyksestä.
Kaava ob 1/15 Elvis kauluspaita, koko 92cm.


"Tää on mun! Ei varmasti riisuta!"


tiistai 8. syyskuuta 2015

Housutko?


Ompelin pojalle ensi kesää  ajatellen 98cm bermudat, kaava ob 3/13 Knickerbocker popliinibermudat. Kangas tarpeettomana saaduista naisten caprihousuista. Huvikseen sitten testasin jätkälle, nämähän on aivan sopivat housut nyt.