maanantai 27. kesäkuuta 2016
Kesäpaitoja
Tulin huomanneeksi, ettei pojalla ole oikein sopivia kesäpaitoja. Ompelin sitten niitä muutaman ob:n kaavoilla 1/2010 pitkähihainen paita koko 92cm, siitä soveltaen kolme ekaa paitaa ja 3/2015 Be positive koko 98cm viimeinen kuva. Kankaina on jostakin mulle kulkeutuneita jämäkankaita.
sunnuntai 26. kesäkuuta 2016
Kummitytölle
Saimme uuden ihanan kummitytön ja hänelle sitten nopsaan jotain ompelin ristiäislahjaksi.
Mekon kaavana ob 6/2008 Cilla villaneulosmekko, jonka tein puuvilla kankaasta koossa 62cm.
Hellehatun kaava ob 3/2009 Hermione hellehattu. Tämä kokoa 44cm päänympärys.
Lisäksi huppari syksympää varten koossa 74cm, soveltaen tämän aiemmin tekemäni hupparin kaavasta.
Nyt kun tietokone taas toimii kunnolla, niin yritän saada roikkumaan jääneet postattua tänne. On ehkä hyvin aikaakin, kun ompelukone kaipaa huoltoa, niin ei noita uusia tule niin nopsalla tahdilla. Ja tietty muutenkin kesä- ja pihapuuhissakin aikaa vierähtää.
torstai 21. huhtikuuta 2016
Rotinamekko
Mitäs tähän nyt sanois? Mekko, omaa käsialaa, äidin jämäkangas, napit olalla, koko vauvalle?
Itse piirtämästäni kahdenkappaleen mekon kaavasta sovellutin vauvalle sopivaksi ja helpommin puettavaksi. Rotina vauvalle vein tuossa pari? kuukautta sitten. Toivottavasti pääsee käyttöön ja on ehkä vähän mieluinenkin.
Tunnisteet:
kesämekko,
mekko,
rotinat,
sensellaista,
vauvalle
maanantai 18. huhtikuuta 2016
Pyjama
Eurokankaan palalaarista löytyneestä pöllötrikoosta muotoutui pipon lisäksi yöpaita pojulle. Kaveriksi mummon kautta tulleesta marimekon raitatrikoosta housut. Paidan kaava ob 1/10 ja housujen 4/06. Tarkempia tietoja en muista, kun en tullut laittaneeksi muistiin. Housuja pitäisi ehkä kaventaa lahkeista, että voisi laittaa tiukemmat resorit lahkeensuihin, jottei lahkeet valuisi kantapään alle. Tuskin tulee tehtyä, kun menettelee näinkin.
Kuulumisiin, yksi huutelee vessassa ja toinen on herännyt ulkona vaunuissa. Sainpahan tämän kuitenkin tänne tehtyä.
tiistai 12. huhtikuuta 2016
Joulunpunainen villatakki
Neidille lämmin villatakki langasta, joka joidenkin mutkien kautta kulkeutui minulle, siksi ei tietoa mikä lanka. Lanka oli jokseenkin työlästä neulottavaa, mutta yllättävän nopeasti takki valmistui. Garnstudion sivuilta löytyi sopiva ohje. Tuli vähän reilun kokoinen, mutta kyllähän tuo neiti tuosta kasvaa pikkuhiljaa.
Tämä oli valmiina jo marraskuussa, mutta kuvaus oli jäänyt, ja postausaika hukassa kaikkien uusien ideoiden ja arjen pyörittämisen takana.

Tämä oli valmiina jo marraskuussa, mutta kuvaus oli jäänyt, ja postausaika hukassa kaikkien uusien ideoiden ja arjen pyörittämisen takana.
torstai 17. maaliskuuta 2016
Pöllöjä
Löysin eurokankaan palalaarista pöllötrikoota. Siitä surautin jätkälle pipon.
Takki onkin ollut jo pidemmän aikaa valmiina, mutta kuvaus on vähän jäänyt. Nyt sitten eräänä päivänä räpsäsin kuvia unohtuneista. Tästä tuli kyllä eri tyylikäs, jos sitä syksyksi saisi vielä duffelinapit laitettua, vaikka meneehän tuo noinkin. Kaava ob ?/? Puunappi duffelitakki pojalle, koko 98cm.
Takki onkin ollut jo pidemmän aikaa valmiina, mutta kuvaus on vähän jäänyt. Nyt sitten eräänä päivänä räpsäsin kuvia unohtuneista. Tästä tuli kyllä eri tyylikäs, jos sitä syksyksi saisi vielä duffelinapit laitettua, vaikka meneehän tuo noinkin. Kaava ob ?/? Puunappi duffelitakki pojalle, koko 98cm.
perjantai 4. maaliskuuta 2016
Kääntöhuppari & kuulumista
Pääsin ihanille rotinoille taas tuossa reilu viikko takaperin. Tälle pienelle prinsessalle ompelin kääntöhupparin kesän ja syksyn viileitä lämmittämään. Siis hieman reilumman kokoisena tein, 74cm, kaava ob 3/09, josta muokkasin kääntöversion, ja lisäsin kukka-aplikaation.
Muu elämä täällä kulkee melko tasaista rataansa, lapset tietysti kasvanut hurjasti = miten se aika oikein kulkee niin nopsaan. Talohaaveita kehitelty, työkuvioita suunniteltu, ehkä uusia tuulia tulossa. Ei ole ehtinyt näitä kuulumispostauksia tehdä, hyvä että käsitöitä jonkun verran yrittänyt muistaa postailla, kun sattuu olemaan aikaa ja edes vähän inspiraatiota. Nyt on ollut vähän sellainen kausi, että mieluumin käyttää liikenevän ajan tuolla ompelukoneen ääressä mieluummin kuin tässä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)