tiistai 25. lokakuuta 2016
Nukkevauvoille lämmikettä
Nämä haalarit virkkasin jo ainakin vuosi sitten, vähintään :) Päättelyt ja napit olivat vain jääneet puuttumaan. Tässä paripäivää takaperin sitten sain haalarit valmiiksi, kun on ollut tässä projektina saattaa loppuun hieman keskeneräisiksi jääneitä töitä. Tosin olen taas innostuksissani aloittanut yhden uuden ihanan, mutta eikö se ole hyvä tahti, että kaksi projektia valmiiksi ja yksi uusi alulle.
maanantai 24. lokakuuta 2016
Siilejä
Sain mummon kautta siilikangasta, josta on ollut äitiyspakkauksessa vauvan makuupusseja. Kangasta oli sen verran paljon, että siitä valmistui vauvan tyynyliina x2, normikokoinen tyynyliina x2 sekä pussilakana vauvan ja aikuisten kokoa. Vauvasetti meni rotinalahjaksi, joten siitä ei enää kuvaa. Nämä valmistuneet oikeastaa jo aikoja sitten, MUTTA ajattelepa vaan ottavasi kuvat sit myöhemmin, kun ei heti kerkee tai viitsi, niin todella myöhemmin ne sitten tulee otettua, jos silloinkaan.
| Tässä kuvassa isopeitto taiteltuna pinnasängyssä ja pikkutyynyliina. |
keskiviikko 12. lokakuuta 2016
Kortteja
Tämän päivän saavutus, 54 korttiaihiota. Tästä varmasti hetkeksi riittää.
Ja kaksi valmista toissapäivältä.
Ja kaksi valmista toissapäivältä.
perjantai 30. syyskuuta 2016
Liian monta projektia
Kyllä täällä tapahtuu kaiken näköistä ja sattuu myös. Kuviakin puuttuu maailmalle lähteneistä tekeleistä, esimerkiksi yksiltana ukkilassa ollessani neulasin nopsaan siskolle ranteenlämmittimen. Ja samassa osoitteessa majailee toinenkin tekele, josta kuva unohtui. Tällaista tää on, kun on äidin kaikki tehtävät mielessä, niin unohtuu osa.
Tällä hetkellä on kaksi virkkaustyötä meneillään. Yksi neulepaita unohtui keväällä kassiin ja löytyi nyt, kun on varaston selvitys ja matonvirkaustyön edistys/suunnittelutyö kesken. Sadonkorjuu tähän samaan sotkuun sopivasti, niin ehkä jonain päivänä on tarjota jotain valmista.
P.s. Tässä vois olla sinunkin uusi lempparipuuro
2dl maitoa (tai vettä) 1. Sekoita ohrajauhot kylmään maitoon kattilassa.
2rkl ohrajauhoa 2. Lämmitä kiehuvaksi samalla sekoittaen ja keitä muutama
1/2tl suolaa minuutti, kunnes puuro sakenee sopivaksi.
1/2dl puolukoita 3. Lisää suola ja puolukat.
Tällä hetkellä on kaksi virkkaustyötä meneillään. Yksi neulepaita unohtui keväällä kassiin ja löytyi nyt, kun on varaston selvitys ja matonvirkaustyön edistys/suunnittelutyö kesken. Sadonkorjuu tähän samaan sotkuun sopivasti, niin ehkä jonain päivänä on tarjota jotain valmista.
P.s. Tässä vois olla sinunkin uusi lempparipuuro
| Puolukka-ohrapuuro |
2dl maitoa (tai vettä) 1. Sekoita ohrajauhot kylmään maitoon kattilassa.
2rkl ohrajauhoa 2. Lämmitä kiehuvaksi samalla sekoittaen ja keitä muutama
1/2tl suolaa minuutti, kunnes puuro sakenee sopivaksi.
1/2dl puolukoita 3. Lisää suola ja puolukat.
tiistai 6. syyskuuta 2016
Lapset tykkää...
...kun asettelee ruoat niiden lempilautasille. Kyllä sitä aina välillä jaksaa ja muistaa, ettei jää lapsille sellainen kuva, että ruoka on aina vain epämääräinen kasa kaikkea sekaisin.
Keskimmäinen (2,5v) näkee tällä hetkellä värit asioina, mikä on aika hauskan kuuloista puheessa. Avokado on lemppari väri ja vesikuppi ei suinkaan tarkoita kuppia, jossa on vettä, vaan sinistä kuppia.
maanantai 27. kesäkuuta 2016
Kesäpaitoja
Tulin huomanneeksi, ettei pojalla ole oikein sopivia kesäpaitoja. Ompelin sitten niitä muutaman ob:n kaavoilla 1/2010 pitkähihainen paita koko 92cm, siitä soveltaen kolme ekaa paitaa ja 3/2015 Be positive koko 98cm viimeinen kuva. Kankaina on jostakin mulle kulkeutuneita jämäkankaita.
sunnuntai 26. kesäkuuta 2016
Kummitytölle
Saimme uuden ihanan kummitytön ja hänelle sitten nopsaan jotain ompelin ristiäislahjaksi.
Mekon kaavana ob 6/2008 Cilla villaneulosmekko, jonka tein puuvilla kankaasta koossa 62cm.
Hellehatun kaava ob 3/2009 Hermione hellehattu. Tämä kokoa 44cm päänympärys.
Lisäksi huppari syksympää varten koossa 74cm, soveltaen tämän aiemmin tekemäni hupparin kaavasta.
Nyt kun tietokone taas toimii kunnolla, niin yritän saada roikkumaan jääneet postattua tänne. On ehkä hyvin aikaakin, kun ompelukone kaipaa huoltoa, niin ei noita uusia tule niin nopsalla tahdilla. Ja tietty muutenkin kesä- ja pihapuuhissakin aikaa vierähtää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)