perjantai 28. helmikuuta 2014

Tekeleitä osa 1




Toivottavasti kaikki ei ole menettänyt toivoansa mun blogin suhteen. Vähän ollut harvassa jutut, kun ei ole jaksanut mitään tehdä (ei uusia valmistuneita töitä) ja ei ole muka ehtinyt näitäkään ajatella. :-) Jospa nyt taas löytäisi vähän enemmän innostusta tähän touhuun.

Kaiken moista sitä on tullut aikojen saatossa värkättyä. Eipä tänne kaikkia vanhoja tekeleitä saa, kun monet on jo kulutettu puhki ja kaikkea edes muista, mitä on tullut tehtyä. Mutta jospa tänne ainakin osan saisi laitettua.
Tässä tulee siis käsityösatoa matkan varrelta.


Tämä on sama tuossa ylemmässä kuvassa.

Tää oli nopea ja helppo tehdä.
Yläasteen vauvaneuletyö

Pienet
Omat parhaat jo edesmenneet :(
Pienen tytön sukat


Omat

Isännän
Nää on muistaakseni valmistunut jo ala-asteella.






Ystävän hyvänmielensukat



Oma idea, varmasti uniikki. Tää miehelle joskus lahjaksi.


 Omat verhot ja kanavatyötaulu
Neidin ensimmäisen joulun lahja.



sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Jotain saanu aikaan?

Vähän vissiin ollu taukoa tässä, ei oo oikein jaksanu. Nyt tulee muutamia kuvia aikaansaannoksista.
Tällainen tuli joskus väriteltyä

Isänpäivänä

Meidän piparitalo
On mulla nyt muutamiakin projekteja kesken, jospa ne joskus valmistuisi niin laitan sitten kuvia tänne.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Vilaus

Niin se kesä vaan oli ja meni, ja ollaan päästy alku syksyn raikkaisiin tunnelmiin. Eipä oo kesällä muka ehtinyt/jaksanut tänne postailla, mutta ainahan sitä voi yrittää olla ahkerampi :-)
Kiipeily on mukavaa...

...ja pyykkihommat.

Hääpäiväretkellä

Saaressa

Osaan jo!

Alkusyksyn fiilistelyä

perjantai 3. toukokuuta 2013

Kyllä se kevätkin tulee

 Pihan ensimmäinen kukka. Sadepäivien jälkeen nuppu pääsi vihdoin avautumaan, kun aurinko lämmitti mukavasti.
 Empä tiiä mikä pensas, mutta tyylikkäät nuo avautuvat silmut.
Pääsin Millan kaa lenkille kaksin, niin saatto vähän ottaa kuvia.

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

1v.

Synttäri menu:

Vaniljainen soijapuolukkakarpalo -hyytelökakku
Kauralastut
Isin tekemät sämpylät
Kinkkujuustosarvet
Gluteenittomat suklaapisarakaurakakut
Sitruunainen omenavichy
Appelsiinituoremehu

Näillä mentiin ja oli hyvää, seuraavana päivänä sit käytiin laskeen mäkeä.

Pikku tyttö viilettää
sinne tänne ennättää,
löytää kaksi vispilää.

Pikku tyttö viilettää
juoksuaskelekin tää
radio päälle räpsähtää.

Pikku tyttö viilettää
mäkeä alas hän kiitää,
onkin oikea hurjapää.

Pikku tyttö viilettää
nopeasti lennähtää,
nyt kopsahtaa jo pää.

Pikku tyttö viilettää
sattuu, kipeä on pää,
äidin syliin nyt kiipeää

torstai 7. maaliskuuta 2013

Kevättä ilmassa?

Taivas on sininen,
maa valkoinen,
ja tuulta on ilma täynnä

vai miten se menikään...

Täällä sitä nautitaan aurinkoisista päivistä, ja mietiskellään 1-vuotissynttäreitä. Saa nähä onko yhtä vetinen keli kun neidin syntyessä.
Eipä oo kauheesti mitään postailtavaa, kun ei nyt käsityöt oo innostanu, en oo saanu vanhoja tekeleitä kansiota valmiiks, ja keittiöstäkin puuttuu vielä loppusilaus. No ne sit kaikki tulee kerrallansa varmaan sit :D
Aloin lukeen Pappila sarjaa ja jo ekan kirjan 2/3:a luettuani voin kyllä suositella lukemaan, jos tykkää sellasista kirjoista kun mä. Kirjottaja: Jan Karon,  sarjan eka kirja: Ovet auki pappilaan. Vähän vaihtelua noiden jännitys kirjojen jälkeen.