Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuloen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste neuloen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. tammikuuta 2017

Palmikkosukat

Tytölle tein toiveiden mukaan villasukat, ainoa rajoite oli, että niistä tulee lyhyt vartiset. Tyttö sitten neulelehdistäni valitsi letin kulkemaan keskelle ja väriksi valikoitui jo melko tyhjästä lankakorista vaaleavioletti. Letissä 3x2silmukkaa, joista joka toinen kerros (vuororeunoista) kaksi reunimmaista silmukkaa ylittää keskimmäiset.


tiistai 20. joulukuuta 2016

Villasukkia

 Pikkusiskon haave toteutettu. Oman tyttöni villasukkia ihaillessaan oli lopulta todennut itsekin tarvitsevansa pitkät prinsessavillasukat. Nämä tein aiemmista poiketen paksummasta langasta (7-veljestä) ja sovelsin silmukkamääriä sen mukaan. Äiti lahjoitti mulle lankoja myyjäissukkia varten ja siinä sivussa pikkusen vinkkas, että voisithan tehdä pikkusiskolle, jos jaksat. Tämän sitten toteutin jo tuossa muutama viikko takaperin.

 Mummo on myös haaveillut jo pidemmän aikaa prinsessasukista, mutta valinnan vaikeus on vaivannut. Törmäsin tähän väriin selaillessani novitan värikarttoja, ja tää on kyllä niin mummon väri, että nappasin pari nallekerää mukaan. Muutamaa päivää aiemmin olin selaillut neulelehtiäni ja mietiskellyt pitkiä villasukkia naisille, niistä sitten tämä malli (novita syksy 2011) valikoitui tiheyssopivuutensa perusteella.

Kauniit. Ja pääsevät loistamaan ihanuudellaan oikeissa jaloissa. Mies oli ne mummon jalassa bongannut ja kehui niiden sopivan oikein hyvin.













Prinsessasukat kolmevuotiaan kokoa
Myyjäisvillasukkia:

Miesten sukat kokoa 43


Mitä olen tehnyt?

- Vaikka mitä!
Motivaatio blogiajan etsimiseen on hukassa. Eipä ole uutta se tässä blogissa. Jos saisi joululahjaksi motivaatiota?

Oma synttäri + isänpäivä kakku
Nopsa kakku paikalla olevista tarvikkeista: jogurttia, vadelmasoppaa, sitruunamehua, liivatetta, pohja banaanisiivuista ja -soseesta, koristeeksi vadelmia. Yllättävän hyvää.




Synttärilahjaksi kummitytölle: Kehto nukelle petivaatteineen. Kehityskelpoinen idea.


Ylpeä traktoripaidan omistaja. Ohje: moda 6/2011, langat: kellertävä novita nalle, muut 7-veljestä. Hyvä ohje, kun tulisi vielä ne kelit, jolloin voisi käyttää. Paukkupakkasia tai viileitä loppukevään säitä odotellessa.