Toivottavasti kummityttö tykkää leikkiä prinsessaa. Pukinkonttiin hänelle prinsessamekon surautin. Musta yläosa on oman tytön pieneksi jääneen, sekä helmasta rikkoutuneen mekon yläosa ja helma siihen sovitettu vanhoista verhoista. Koristeiksi väkersin rusetin ja kiinteän helmikorun sekä helmikirjaillun perhosen.
tiistai 27. joulukuuta 2016
Prinsessamekko
Toivottavasti kummityttö tykkää leikkiä prinsessaa. Pukinkonttiin hänelle prinsessamekon surautin. Musta yläosa on oman tytön pieneksi jääneen, sekä helmasta rikkoutuneen mekon yläosa ja helma siihen sovitettu vanhoista verhoista. Koristeiksi väkersin rusetin ja kiinteän helmikorun sekä helmikirjaillun perhosen.
tiistai 20. joulukuuta 2016
Villasukkia
Pikkusiskon haave toteutettu. Oman tyttöni villasukkia ihaillessaan oli lopulta todennut itsekin tarvitsevansa pitkät prinsessavillasukat. Nämä tein aiemmista poiketen paksummasta langasta (7-veljestä) ja sovelsin silmukkamääriä sen mukaan. Äiti lahjoitti mulle lankoja myyjäissukkia varten ja siinä sivussa pikkusen vinkkas, että voisithan tehdä pikkusiskolle, jos jaksat. Tämän sitten toteutin jo tuossa muutama viikko takaperin.
Mummo on myös haaveillut jo pidemmän aikaa prinsessasukista, mutta valinnan vaikeus on vaivannut. Törmäsin tähän väriin selaillessani novitan värikarttoja, ja tää on kyllä niin mummon väri, että nappasin pari nallekerää mukaan. Muutamaa päivää aiemmin olin selaillut neulelehtiäni ja mietiskellyt pitkiä villasukkia naisille, niistä sitten tämä malli (novita syksy 2011) valikoitui tiheyssopivuutensa perusteella.
Kauniit. Ja pääsevät loistamaan ihanuudellaan oikeissa jaloissa. Mies oli ne mummon jalassa bongannut ja kehui niiden sopivan oikein hyvin.
Myyjäisvillasukkia:

| Prinsessasukat kolmevuotiaan kokoa |
| Miesten sukat kokoa 43 |
Mitä olen tehnyt?
- Vaikka mitä!
Motivaatio blogiajan etsimiseen on hukassa. Eipä ole uutta se tässä blogissa. Jos saisi joululahjaksi motivaatiota?
Nopsa kakku paikalla olevista tarvikkeista: jogurttia, vadelmasoppaa, sitruunamehua, liivatetta, pohja banaanisiivuista ja -soseesta, koristeeksi vadelmia. Yllättävän hyvää.

Motivaatio blogiajan etsimiseen on hukassa. Eipä ole uutta se tässä blogissa. Jos saisi joululahjaksi motivaatiota?
| Oma synttäri + isänpäivä kakku |
Synttärilahjaksi kummitytölle: Kehto nukelle petivaatteineen. Kehityskelpoinen idea.
Ylpeä traktoripaidan omistaja. Ohje: moda 6/2011, langat: kellertävä novita nalle, muut 7-veljestä. Hyvä ohje, kun tulisi vielä ne kelit, jolloin voisi käyttää. Paukkupakkasia tai viileitä loppukevään säitä odotellessa.
Tunnisteet:
hyytelökakku,
neuletyö,
neuloen,
novita 7-veljestä,
nukenkehto,
nukenpeitto,
nukentyyny,
pojalle,
sensellaista,
traktoripaita,
vadelmakakku,
villapaita,
virkattu
keskiviikko 2. marraskuuta 2016
Villapaita
Tälläkertaa itselle villapaita joskus tarjouksesta ostamistani novitan nostalgia keristä. Lankaa oli ohjeen mukaan (Moda 1/2004 malli 16 kirjava pusero) vähän niukan laisesti, joten tein vähän lyhyemmät hihat, ohjeessa hihat olivat 2/3 pituiset. Lankaa ei sitten ihan oikeasti jäänytkään yli muuta kuin pari hassua lyhyttä langan pätkää... KUNNES avasin lankakaappini ja totesin, että lankaa on jäljellä aloittamaton kerä! Mistähän olisin voinut hihojen mittaa miettiessäni arvata, että kaapissa on vielä avaamaton kerä, kun lankaa kerran ohjeen mukaan piti olla 100g liian vähän. Olisin siis voinutkin tehdä vaikka täyspitkät hihat, jollaiset ehkä haluaisin johonkin neuleeseen. Saa nähdä muokkaanko tätä vielä, kun tuli vähän turhan löysäkin, tässä neuleohjeessa olisin varmaan xxs -kokoa? Tykkään kyllä väristä ja mallista.
| tässä neuleessa joka toinen kerros 5o1n |
tiistai 25. lokakuuta 2016
Nukkevauvoille lämmikettä
Nämä haalarit virkkasin jo ainakin vuosi sitten, vähintään :) Päättelyt ja napit olivat vain jääneet puuttumaan. Tässä paripäivää takaperin sitten sain haalarit valmiiksi, kun on ollut tässä projektina saattaa loppuun hieman keskeneräisiksi jääneitä töitä. Tosin olen taas innostuksissani aloittanut yhden uuden ihanan, mutta eikö se ole hyvä tahti, että kaksi projektia valmiiksi ja yksi uusi alulle.
maanantai 24. lokakuuta 2016
Siilejä
Sain mummon kautta siilikangasta, josta on ollut äitiyspakkauksessa vauvan makuupusseja. Kangasta oli sen verran paljon, että siitä valmistui vauvan tyynyliina x2, normikokoinen tyynyliina x2 sekä pussilakana vauvan ja aikuisten kokoa. Vauvasetti meni rotinalahjaksi, joten siitä ei enää kuvaa. Nämä valmistuneet oikeastaa jo aikoja sitten, MUTTA ajattelepa vaan ottavasi kuvat sit myöhemmin, kun ei heti kerkee tai viitsi, niin todella myöhemmin ne sitten tulee otettua, jos silloinkaan.
| Tässä kuvassa isopeitto taiteltuna pinnasängyssä ja pikkutyynyliina. |
keskiviikko 12. lokakuuta 2016
Kortteja
Tämän päivän saavutus, 54 korttiaihiota. Tästä varmasti hetkeksi riittää.
Ja kaksi valmista toissapäivältä.
Ja kaksi valmista toissapäivältä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)